Siinä hän seisoi, Telluksen kamaralla, suuren Daltinden-vuoren (1533 m) juurella Pohjois-Norjassa. En tiennyt hänestä mitään enkä ollut aikaisemmin tavannut, mutta siinä hän oli. Hiljainen, syrjään vetäytynyt kiltti 15-vuotias tyttö. Tiesin vain sen, että hän oli tullut yksin Helsingistä viikon mittaiselle leirillemme, joka pidettiin Lyngenvuonon leirikeskuksessa, jossa oli hyvät puitteet bussiryhmän kokoiselle joukolle yhdessä olemiseen ja huimiin seikkailuihin lähialueen vuorilla.
Olimme kulkeneet laakson pohjaa, Lyngsdahljoen uomaa seuraillen muutaman kilometrin matkan ja tulimme kohtaan, josta alkoi vaativa nousu Daltindenin huippulle. Annoin viimeiset ohjeet ryhmälle, ja he lähtivät matkaan itse toimien peräpään valvojana. Mutta hän, tuo hiljainen tyttö, jäi siihen kanssani seisomaan muiden mentyä. Sitten yllätyksekseni hiljaisuus rikkoutui, kun hän alkoi kertomaan tarinaansa.
Elämä oli ollut häntä kohtaan epäoikeudenmukainen; paljon hylkäämisen tuntemuksia, koulukiusaamista, yksin jäämistä, monenlaista pelkoa ja ahdistusta, josta kaikesta syntyi kova katkeruus sisimpään. Elämällä ei ollut tarkoitusta. Hän kertoi, kuinka oli vielä Helsingin asemalla aprikoinut, kannattaako lähteä reissuun vai ei. Itsetuhoiset suunnitelmat olivat valmiit ja hän oli päättänyt, että kotiin hän ei kuitenkaan enää palaisi. Hän nousi junaan sillä ajatuksella, että tämä on hänen elämänsä viimeinen matka.
Kuuntelin yksinäisen ja taakoitetun nuoren ihmisen tarinaa. Silmäni kostuivat, kun hän kertoi, kuinka tämä leiriviikko oli muuttanut hänet. Se ihmeellinen ilmapiiri, jossa hän sai olla ja jota hän ei koskaan aikaisemmin ollut kokenut – niin hän sanoi – kosketti hänen sydäntään. Tiesin heti, mistä oli kysymys. Sen nimi oli Jumalan rakkaus. Saman päivän iltana tuo ujo ja hiljainen tyttö kertoi vapaaehtoisesti kaikille leiriläisille tarinansa. Se oli ihmeellistä kuultavaa ja siitä alkoi iso muutos hänen elämässään. Olimme otettuja siitä, mitä jokainen aistimme. Kyyneleitä kuivattiin sinä iltana, sillä Jumala yllätti meidät rakkaudellaan.
Kuoleman matka muuttuikin elämäksi. Tyttö palasi kotiin uutena ihmisenä. Vaikka olosuhteet ympärillä eivät muuttuneet, hänen sisimmässään oli nyt jotain aivan uutta. Hän sai koulunsa suoritettua ja tuli päivä, jolloin ylioppilaslakki koristi hänen päätään. Aikoinaan hän valmistui juristiksi, löysi uskovan puolison ja kiitollisuus Jumalaa kohtaan on tänään arkipäivän todellisuutta.
