”Olen onnellinen mies”, totesi eräs kaveri aikoinaan kahleet käsissään tuomarin edessä.
Tuomari – itseasiassa kuningas – ihmetteli miehen valoisaa olemusta, vaikka edessä seisova mies oli tietoinen siitä, että kuolema tai vankila odottaa miestä.

Itselläni ei ole vastaavaa tilannetta kuin tuolla miehellä, mutta olen monesti todennut saman: Olen onnellinen mies. Hiukan avaan tätä, miksi näin on.

Olen sen verran elämää nähnyt ja kokenut, että tiedän, mistä kirjoitan.
– Tiedän, mitä tarkoittaa se, kun on yksin. Kukaan ei soita, kukaan ei käy, kukaan ei huomaa.
– Tiedän, kun elämään tulee sairautta ja kipua, ja ainut toivo ja rukous on se, että kuolisi pois.
– Tiedän, mitä on olla köyhä. On ollut aikoja, jolloin ei ole ollut tietoa, millä maksaisi laskun tai mitä suuhunsa laittaisi, kun jääkaapissa on vain valo.
– Tiedän, mitä on katsoa kuolemaa silmiin, ja todeta myöhemmin; vielä ei ollut aika.
– Tiedän senkin, kun tein jotain oikein ja sitten sanotaan; et sie noin voi tehdä.
– Tiedän jotain myös siitä, kun haluaisin tehdä oikein, mutta ei ole voimaa tehdä sitä. Jokin minua suurempi voima vie sinne, minne en tahdo. Huomaan pettyneeni itseeni, en vain toisiin ihmisiin.
– Tiedän jotain masennuksen tunteesta. Epäonnistumisista. Tiedän yhtä sun toista.
– Tiedän senkin tunteen, kun kaikkein rakkain, joka sinulla elämässä on, otetaan pois. Tällaisina hetkinä tiedän jotain siitä, josta on kirjoitettu; kyyneleet ovat läsnä päivin ja öin.

Nämä ovat elämäni kokemuksia. Onneksi elämässäni on myös hyviä tunteita, iloisia asioita, terveitä päiviä, onnistumisia, vaurautta, ystävyyttä… Tätä kaikkea kutsutaan elämäksi.

Mutta onko tässä kaikki, mitä elämäksi kutsutaan?

Entä kun sydämeni pysähtyy, silmäni sulkeutuvat, eikä minua enää ole kuin muistoissa. En enää mene torille aamukahville. Toiset siellä toteavat; tuo oli Heikin paikka. Tuossa se aina istui, joskus omissa ajatuksissa, joskus jotain, ainakin omasta mielestä, tärkeää asiaa puhuen. Nyt hän ei enää tule.

Mutta minne hän on mennyt? Joku toteaa: Lähtenyt pitkälle matkalle. Niin, ikuisuus on pitkä aika.
Mitä näen, kun hiekkani elämäni tiimalasissa on valunut pois?

Raamattu sanoo: Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan. Ja tämänkin Raamattu sanoo: Jeesus on ainut, joka voi sydämen puhdistaa kaikesta synnistä ja saastasta.

Olen sen verran elämää nähnyt ja kokenut, että tiedän, mistä puhun. Laulussa, jota aika usein laulan, on tällaiset sanat:
”Oi, niin moni on toivoton, niin monen taakkana sairaus on. Niin moni kulkee alla huolien, kulkee huomista peläten. Niin moni keskellä vaikeuksien, kulkee yksinään taistellen, niin moni sanoo hiljaa itkien; ”Minä enää jaksa en”.

Juuri edellä kerroin, että olen kokenut todeksi tämän laulun sanat omassa elämässä. Mutta kaikkien noiden vaikeuksien ja haasteiden keskellä minulla on ollut toivo, iankaikkinen toivo. Koska Jeesus asuu sydämessäni. Hän on puhdistanut sydämeni ja siksi tiedän, että kun maanpäällinen elämäni loppuu, näen Jumalan. Olen perillä Jumalan taivaassa. Turvassa ja tallessa. Iankaikkisesti.

Niin, minulla on toivo. Tämä toivo on ankkuroitu Jeesukseen. Siksi olen onnellinen mies. Vaikka elämä tuo monenlaisia haasteita ja vaikeuksia, niidenkin keskellä minulla on toivo. Aivan kuin tuo mies kahleissa tuomarinsa edessä kertoi; olen onnellinen mies. Jotain samaa itsekin saan kokea päivittäin Jumalan armosta.

Ja mielenkiintoinen tulevaisuus odottaa. Tätä toivon tänään sinullekin.