Oma kokemukseni
Juuri vietimme äitienpäivää joka on aina toukokuun toinen sunnuntai. Useimmin se on kevään odotusta ja siihen rakennetaan myös juhlaa perheissä. Ollessani 3-vuotias, muistan silloisen äitienpäivän, josta minulla ei ollut tietoa sen olemassaolosta.
Asuimme pienellä syrjäkylällä, naapureita ei ollut aivan vieressä. Sunnuntaiaamuna isäni tuli ulkoa tupaan ja totesi, että nyt on äitienpäivä. Sanoi, että on tapana lasten tuoda äidille kukkia, Tilanne oli uusi, ja minulla ongelmallinen. Miettimistä oli, että mistä nyt saan kukat äidille. Isä antoi vihjeen, että ulkoa kotipihasta.
Siitähän tuli uusi ongelma, kun en ollut käynyt pihapiiriä kauempana metsikössä turvallisuuden vuoksi. Kukkien löytyminen oli mahdotonta. Päivän kuluessa iltapäivään, isä tuli pihassa luokseni ja hän oli löytänyt kevään orvokkeja. Sanoi minulle, että vie nämä äidille. Olin iloinen ja vein ne äidille, hän sai kukat ja minun huoleni oli poissa. Sen äitienpäivän jatkumisesta en muista muuta.
Vuodenajat
Täällä pohjolassa on erilaisia vuodenaikoja. Niiden vaihteluun olemme tottuneet. Vaihtelu tapahtuu aivan luonnollisesti ajan kuluessa. Mutta oletko ajatellut niiden alkuperää.
Kaiken Luoja
Sen pysyvyys ja ylläpitäminen on Jumalan suuria tekoja. Kaiken voiva Luoja, Jumala voi tehdä ihmeitä. Psalmissa 8 on lyhyesti ja selkeästi kerrottu Jumalan kaikkivoivasta ja suuresta aikaansaamasta teosta meitä ihmisiä varten.
Armo
Jakeissa 5 ja 6 ilmaistaan Jumalan armon toteutus, ”mikä on ihminen, että sinä häntä muistat, tai ihmislapsi, että pidät hänestä huolen”. Armo Jumalalta on saatavissa jokaiselle ihmiselle, sinulle ja minulle.
Kunnia
Kaikesta luomisesta ja ylläpidosta voimme antaa kunnian Jumalalle. Jae 4, kun katselemme taivasta, kuuta ja tähtiä, jotka on asetettu paikoilleen hänen tahdostaan. Hän on tehnyt suuria tekoja.
Millaisia muistoja
Sinulla voi olla myös muistoja äitienpäivästä. Niitä voi muistella ja niistä voi kertoa, sehän on elämää, jota on eletty ja eletty elämä on arvokasta. Elämän antaja on Taivaan Isä. Hän rakastaa ja huomioi jokaisen.
Toivotan kaikille hyvää kevättä ja kesää ja iloa Jumalan suurista teoista.
Pirkko Peltokangas



