Pääsiäisen ihme

Lähes 2000 vuotta sitten tapahtui jotain sellaista, jota ei koskaan aikaisemmin ollut tapahtunut eikä koskaan tuon jälkeen. Nimittäin Jeesus Kristus, Jumalan Poika, antoi itsensä ristiinnaulittavaksi. Jeesus vapaaehtoisesti teki tämän. Hän olisi koska tahansa voinut astua alas ristiltä tai kutsua enkeleitä avukseen, mutta ei tehnyt niin. Ristiinnaulitseminen oli ja on edelleen kaikkein julmin teloitustapa, mitä historia pitää sisällään. Siinä elävä ihminen lyötiin kolmella naulalla ristinmuotoiseen puuhun. Kaksi nauloista lävistivät ranteet ja yksi molempien jalkojen jalkapöydän niin, että naulat lävistivät hermoradan. Voimme vain kuvitella, miltä se tuntui, kun jatkuva hermokipu jaloista ja käsistä kaiken muun ohessa (ruoskinta, piikkikruunu, nälkä, jano, hyönteiset, alastomuus, pilkka…) oli seurana. Mutta näin piti tapahtuman kirjoitusten mukaan:
”Hän oli ylenkatsottu, ihmisten hylkäämä, kipujen mies ja sairauden tuttava, jota näkemästä kaikki kasvonsa peittivät, halveksittu, jota emme minäkään pitäneet. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.” Näin ennusti profeetta Jesaja noin 700 vuotta aikaisemmin. (Jes.53:3-5)

Jeesus kärsi meidän syntiemme tähden, rangaistus laitettiin hänen päällensä, että me saisimme rauhan Jumalan kanssa. Jeesus oli ja on meidän sovitusuhri tänäänkin.

Jos Jeesus olisi vain kuollut, olisi voitto kuolemasta ollut puutteellinen. Siksi hän ylösnousi haudasta kolmantena aamuna, kirjoitusten mukaan. Näin hän kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan todisti olevansa se, joka hän sanoikin olevansa; Jumala.

Olihan se mielenkiintoinen aamu, kun Pietari ja Johannes juoksivat tyhjälle haudalle katsomaan sen, mitä muutamat naiset olivat heille kertoneet. Mitä miehet siellä näkivät?
Johanneksen evankeliumi kertoo seuraavaa:
1) Haudan suulla ollut suuri kivi oli vieritetty sivuun. Sitä ei yksi eikä kaksi miestä voineet siirtää ja se oli kaiken lisäksi sinetillä lukittu.
2) Sotilaat, jotka haudalle olivat laitettu vartioimaan kuollutta miestä, heitä ei enää näkynyt missään, sillä he olivat kertomassa esimiehilleen, mitä oli tapahtunut. Haudassa ei enää ollut ketään, mitä vartioida.
3) Johennes ehti ennen Pietaria haudalle ja kurkisti melkein tyhjään hautaan. Hän näki Jeesuksen käärinliinat ja hikiliinan siellä, mutta ruumis oli pois.
4) Pietari tuli paikalle ja ryntäsi suoraan hautakammioon sisälle. Hänkin huomasi saman minkä Johannes; käärinliinat olivat paikoillaan ja hikiliina oli kauniisti käärittynä toiseen paikkaan.

Johanneksen evankeliumissa on kirjoitettu näin: ”Silloin toinenkin opetuslapsi (Johannes), joka ensimmäisenä oli tullut haudalle, meni sisään ja näki (tai ymmärsi;) ja uskoi.” Herää kysymys: Mitä hän ymmärsi ja siksi uskoi?

Käärinliina oli se, joka oli kiedottu kuolleen ruumiin ympäri. Koska Jeesusta oli ruoskittu, hakattu ja rikkirevitty, oli hänen ruumiinsa yltäpäältä veressä silloin, kun hänet otettiin alas ristiltä ja käärittiin liinoihin. Koska sapatin tähden häntä ei millään tavalla puhdistettu tai pesty (sitähän naiset olivat tulossa tekemään, kun he huomasivat tyhjän haudan). Kaikki ruumiin nesteet olivat imeytyneet pellavaisiin käärinliinoihin ja kuivuessaan kovettuivat ruumiin ympärille haudan viileydessä. Kun Johannes ja Pietari nyt näkivät käärinliinakotelon ilman sisältöä, he uskoivat. Johannes ymmärsi, ettei kukaan ollut voinut tulla ulos tuosta käärinliinakotelosta rikkomatta sitä. He näkivät vain kuivettuneen käärinliinakotelon, joka oli tyhjä. Päässä olleet hikiliinat olivat laitettu toiseen paikkaan kauniisti taiteltuna. Siksi Johannes kirjoittaa, että kun hän näki sen, niin hän ymmärsi, että Jeesus on noussut yliluonnollisella tavalla kuolleista ja uskoi sen.

Muutama päivä tästä Jeesus itse ilmestyi kaikille opetuslapsilleen ja antoi heille tehtävän: Menkää kaikkialle maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia (ilosanomaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta) kaikille. Tämä yksinkertainen sanoma Golgatan pääsiäisestä on meidänkin mahdollisuus syntien anteeksisaamiseen. Uskon kautta meidätkin vanhurskautetaan = julistetaan syyttömiksi ja puhtaiksi Jumalan edessä.

Jos sinä uskot tämän evankeliumin – Jeesus Kristus on kuollut ja ylösnoussut minun syntieni tähden – sinä kuulut siihen joukkoon, jotka ovat matkalla iankaikkiseen elämään Jumalan taivaaseen, jossa ei enää ole mitään syntiä, tuskaa, sairautta, yksinäisyyttä, pelkoa… Tunnusta tämä usko jollekin, sillä kirjoitettu on: ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.”(Room.10:10)

Blogi

Blogikirjoitukset ovat kirjoittajien omaa tulkintaa, ajatuksia ja kokemusta kristillisestä uskosta ja elämästä. Kirjoituksia saa jakaa, mutta hyvä tapa on mainita kirjoittaja ja lähde.

Hyviä lukuhetkiä!

 

 

Blogia kirjoittavat:

  • Heikki Korppi

  • pastori
  • Aimo Kortelainen

  • Vanhin

Uusimmat blogitekstit

Ajatuksia elokuvasta

Julkaistu : 20.9.2024

Yksin maailmassa

Julkaistu : 10.8.2024

Elämä lähtee sydämestä

Julkaistu : 8.7.2024

Helluntain ihme

Julkaistu : 22.5.2024

SIUNATTUA ÄITIENPÄIVÄÄ 2024

Julkaistu : 11.5.2024

Äidin sydän ja Anni

Julkaistu : 6.5.2024

Pääsiäisen ihme

Julkaistu : 16.4.2024

Tyttö, joka koki muutoksen

Julkaistu : 16.4.2024

Sielun arvo?

Julkaistu : 13.4.2024