Seurakunnan esittely

Ylöjärven helluntaiseurakunta on kristillinen seurakunta, jonka tilaisuudet ja tapahtumat
ovat kaikille avoimia. Uskomme, että kristillinen sanoma Jeesuksesta Kristuksesta on vielä
ajankohtainen ja vastaanottamisen arvoinen 2020-luvun ihmiselle. Näkymme on seurata
Jeesusta koko sydämestä ja palvella häntä ihmisten ja Ylöjärven parhaaksi.

Ylöjärven helluntaiseurakunta koostuu kaiken ikäisistä ja erilaisista ihmisistä. Pyrkimyksemme on olla hengellinen koti vauvasta vaariin. Haluamme olla eteenpäin menevä seurakunta, joka antaa tilaa nuorille vanhoja kunnioittaen.

Lyhyesti seurakunnastamme

Kristillinen seurakunta – n. 170 jäsentä – yksi palkattu pastori ja kymmeniä vapaaehtoistyöntekijöitä – tuemme taloudellisesti lähetystyötä useassa maassa – olemme sitoutuneita Suomen helluntaiherätykseen, sen opillisiin linjauksiin ja yhteisesti sovittuihin tavoitteisiin – seurakunnan toiminta rahoitetaan vapaaehtoisilla lahjoituksilla.

Mihin uskomme

Raamattu

Raamattu on kirja, jonka kautta Jumala haluaa ilmoittaa itsensä. Hän loi ihmisen ollakseen yhteydessä hänen kanssaan. Raamattu viitoittaa meille tien yhteyteen Jumalan kanssa. Uskomme, että se on kirjoitettu Pyhän Hengen ispiroimana. Siksi nimitämme sitä Jumalan sanaksi.

Koska Raamattu on meille Jumalan sanaa, se on oppimme ja elämämme ylin auktoriteetti.

Jumala

Uskomme, että on olemassa yksi Jumala, jolla on kolme persoonaa, Isä, Poika ja Pyhä Henki. Siksi puhumme kolmiyhteisestä Jumalasta.

Isä, Poika ja Pyhä Henki toimivat yhdessä. Rakkaudesta ihmisiin Isä lähetti Poikansa maan päälle sovittamaan ihmisten synnit. Maan päällä ollessaan Jeesus opetti, paransi sairaita ja julisti evankeliumia. Noin 33 vuoden iässä hän sovitti maailman synnit kuolemalla ristillä, jotta meidän ei tarvitsisi kuolla syntiemme vuoksi. Jeesus haudattiin ja kolmantena päivänä hän nousi ylös haudasta.

Jeesuksen noustua ylös taivaaseen, toimii Pyhä Henki maailmassa. Siksi jokainen ihminen, joka kääntyy Jeesukseen turvaten Isän puoleen, tulee tuntemaan Jumalan. Pyhä Henki antaa hänelle sisäisen vakuutuksen, että hänen syntinsä ovat anteeksi annettu ja, että hän on uudestisyntynyt Jumalan lapseksi.

Jokaisella ihmisellä on jonkinlainen mielikuva siitä, minkälainen on Jumala. Usein mielikuvamme on varsin vääristynyt. Raamattua tutkimalla ja lukemalla opimme tuntemaan Jumalaa. Jumalan luonnetta kuvatessaan Raamattu käyttää sellaisia sanoja kuten rakkaus ja pyhä. Jumalan rakkaus ja pitkämielisyys ylittää ihmisen ymmärryksen. Kun ihminen kokee henkilökohtaisesti Jumalan rakkauden, se muuttaa hänet. Jumala on myös pyhä, joka tarkoittaa, että hänessä ei ole mitään syntiä. Koska hän on pyhä, hän suhtautuu syntiin vakavasti.

 

Uudestisyntyminen

Jumala ei pakota ketään elämään yhteydessään, mutta rakkaudessaan hän on tehnyt sen mahdolliseksi. Hän on valmistanut ihmiselle tien luokseen. Kun Jumala kutsuu ihmistä luokseen, ihminen tekee valinnan, haluaako hän elää Jumalan yhteydessä.

Raamattu kutsuu Jumalan yhteydessä eläviä ihmisiä Jumalan lapsiksi. Perheen lapseksi tullaan syntymän kautta. Niinpä ihminen, joka kääntyy Jumalan puoleen uskoen, että Jeesuksen kuoleman (sovitustyön) tähden hän voi saada syntinsä anteeksi, syntyy uudesti ylhäältä. Turvautuessaan Jeesukseen ihminen kokee uudestisyntymisen eli uskoontulon.

Kaste

Kaste ja uudestisyntyminen kuuluvat yhteen. Kääntyessään Jumalan puoleen ihminen uudestisyntyy ja kasteessa ihminen julkisesti tunnustautuu Jeesuksen seuraajaksi, sekä sitoutuu noudattamaan Jeesuksen opetuksia. Raamattu kuvaa kastetta hautaamisena. Kasteessa ihminen hautaa vanhan ihmisen ja kuvainnollisesti pukeutuu Kristukseen. Niin kuin haudattava ihminen upotetaan maahan, samoin kastettava ihminen upotetaan kokonaan veteen.

Kasteen kautta uskoontullut liitetään paikallisen seurakunnan jäsenyyteen.

Seurakunta

Seurakunta on uskovista ihmisistä muodostuva yhteisö. Siihen kuuluu eri ikäisiä, eri taustoista ja eri yhteiskuntaluokista tulevia ihmisiä, joita yhdistää yhteinen usko Jumalaan.

Paikallinen seurakunta on paikka, jossa ihminen voi kasvaa Jumalan tuntemisessa, palvella voimiensa ja lahjojensa mukaan, sekä kokea yhteyttä muiden uskovien kanssa. Seurakunnan tehtävänä on kertoa Jumalasta, joka on mahdolllista kohdata Jeesuksessa Kristuksessa. Vain hänen kauttaan syntyy yhteys Jumalan ja ihmisen välille.

Paikallista seurakuntaa johtaa tehtävään nimetty ja siunattu vanhimmisto, joka on Raamatussa ilmoitettu ja määritelty. Vanhinten joukko kutsuu työyhteyteensä sopivaksi katsomansa henkilön. Heidän vastuullaan on, että seurakunta on turvallinen, terve ja luotettava yhteisö.

Seurakunta voimavarana

Seurakunta on Jumalan säätämä ja sen yksi tarkoitus on olla voimavarana ihmisten elämässä. Seurakunta ei kuitenkaan ole vain ihmistä varten. Ensisijaisesti se on Jumalaa varten. Jumalan ajatus on, että hän toteuttaa suunnitelmansa seurakunnan kautta. Raamattu puhuu seurakunnasta myös Kristuksen morsiamena, mikä kuvaa seurakunnan tärkeyttä Jumalalle. Hän on sitoutunut siihen, koska se on Hänen seurakunta.

Seurakunta voi olla voimavarana monella eri tavalla. Se on yhteisö, millä on annettavaa, mikä tukee ja kasvattaa, sekä yhteisö, minkä rakentamiseen voi antaa oman panoksensa.

Ihminen kaipaa yhteyttä

Ihmistä ei ole tarkoitettu elämään yksin. Meidän yksi perustarpeista on elää yhteydessä muihin ihmisiin. Raamatussa korostetaan yhteyden merkitystä ja keskinäisestä rakkaudesta puhutaan paljon. Yhteyden perusta ei ole samanlaiset mieltymykset. Seurakuntaa yhdistää sama Jumala, sama pelastaja ja sama päämäärä. Yksi rikkaimpia kokemuksia, mitä ihminen voi saada, on kokea aitoa yhteyttä muiden ihmisten kanssa. Seurakunnassa tämä on mahdollista, koska siellä Pyhä Henki haluaa luoda yhteyttä ihmisten välillä.

Yhteydessä muihin kasvamme

Seurakunnan tehtävä on myös tukea ja kasvattaa ihmistä. Tämä tapahtuu monella tavalla. Kristilliseen ajatteluun on aina kuulunut, että ihmisen kasvu ihmisenä ei tapahdu tyhjiössä. Hän kasvaa yhteydessä muiden ihmisten kanssa. Ilman yhteyttä muihin ihmisiin elävällä on usein mitä erilaisimpia illuusioita itsestään. Yhteydessä muihin tällaiset illuusiot paljastuvat, joka antaa mahdollisuuden kasvulle.

Seurakuntayhteys vahvistaa

Raamattu asettaa uskovalle korkeat eettiset ihanteet. Niiden mukaan eläminen on yksi avain tasapainoiseen elämään. Sitä vastoin moraaliton elämä aiheuttaa tasapainottomuutta ja psyykkistä pahoinvointia. Jeesuksen opetusten mukaan elämiseen tarvitsemme Jumalan armoa ja apua, mutta myös toinen toistamme. Seurakunnan yhteisissä tilaisuuksissa pyrimme rohkaisemaan, innostamaan ja haastamaan toinen toistamme, sekä Raamatun kielellä sanottuna rakentumaan yhteisestä uskostamme.

Ihminen haluaa elää merkityksellistä elämää

Ihmistä ei ole luotu vain saamaan. Jumalan suunnitelma on antaa ihmiselle, jotta hän voisi antaa jälleen muille. Usein asiat menevät kuitenkin niin, että antaessaan huomaa myös saavansa. Jatkuvasti omaa etua etsivä ja aina itselle lisää haaliva jää ihmisenä lapsen tasolle. Tällaisella elämän filosofialla ei myöskään löydetä elämän syvällisempää merkitystä, koska ihmistä ei ole luotu käpertymään itseensä. Hänet on luotu suuntautumaan ulospäin ja huomaamaan muut ihmiset. Ihminen on luotu elämään merkityksellistä elämää, mikä syntyy olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle.

Yhdessä teemme työtä yhteisen päämäärän eteen

Jumala on antanut seurakunnalle tehtäväksi maailman evankelioimisen. Huomion arvoista on, että se on annettu ensisijaisesti seurakunnalle - ei yksilölle. Siksi meidän tulee kohdata tämä haaste yhdessä. Haaste on valtava, mutta palkitseva. Ihmisellä on halu elää merkityksellistä elämää, joka syntyy olemalla uskollinen arvokkaalle päämäärälle.

Mikä olisikaan arvokkaampi päämäärä kuin hyvän sanoman kertominen Jeesuksesta, joka etsii yhteyttä ihmiseen ja haluaa antaa iankaikkisen elämän. Hän lähetti seuraajansa julistamaan Jumalan valtakuntaa jokaisella vuosisadalla, kunnes Hän palaa. Me haluamme jatkaa tuon viestin viemistä oman aikamme ihmisille.

Scroll to Top