Aimo Kortelainen

Pääsiäisen sanoma; murhe muuttuu Iloksi

Pääsiäisviikolla, jota sanotaan hiljaiseksi viikoksi, muistelemme lähes 2000 vuotta sitten tapahtuneita, ihmiskunnan historian muuttaneita, asioita. Palmusunnuntaina Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin. Voin kuvitella opetuslasten innostuksen, kun kansanjoukot hurrasivat, levittivät vaatteitaan ja puiden oksia tielle. Näinhän tehtiin kuninkaille siihen aikaan. Kansanjoukkojen riemuitessa ja huutaessa ilosta, punottiin myös juonia Jeesuksen vangitsemiseksi ja surmaamiseksi. Evankeliumiteksteistä, erityisesti Johanneksen evankeliumista, voimme …

Pääsiäisen sanoma; murhe muuttuu Iloksi Lue lisää »

Merkittävät puheet

Tiistaina 21.2.2023, kuultiin täällä Suomessa tiedotusvälineiden kautta ainakin 4 merkittävää puhetta tai puheenvuoroa. Päivällä piti Venäjän presidentti Vladimir Putin kansakunnan tilaa käsittelevän puheensa Moskovassa. Puhe oli kohdistettu ensisijaisesti venäläisille, mutta vallitsevan sotatilanteen vuoksi sitä seurattiin tarkasti niin Euroopassa kuin myös USA:ssa. Hänen puheensa sisällön keskiössä oli lähinnä omien kansalaisten rauhoitteleminen sekä muiden kansojen syyttely Ukrainassa …

Merkittävät puheet Lue lisää »

Scroll to Top