”Alkoholi tuli elämään jo 12-13 vuotiaana ja jo 15 vuotiaana aloin käyttämään kovia huumeita, joita olen vetänyt sen 30 vuotta. Eka linnareissu tuli käytyä 24 vuotiaana johtuen väkivaltaisuuksista, varkauksista, petoksista…
Kun avoliitosta syntyi kaksi lasta (2001 ja -08), oli se jakso, jossa yritin tosissani selvitä ilman päihteitä. Mutta eihän siitä mitään tullut omin voimin.
Sitten eräänä päivänä alan piireissä tapasin kauniin naisen, johon ihastuin välittömästi. Ihmettelin, että mistä tällainen söpöläinen on tipahtanut tänne huumehörhöjen sekaan. Ja pian rupesimme kulkemaan yhdessä. Mua ei haitannut se, että tyttö kertoi uskovansa Jumalaan, sillä mulle riitti, että sain olla hänen kanssaan. Mua ei hengelliset asiat kiinnostanut tippaakaan.
Kävin hänen vanhempien luona ja tuli ilmi, että hekin olivat uskovia ihmisiä, kuten heidän tyttönsäkin, joka sillä hetkellä eli lankeemuksen tilassa. Kun he siunasit ruokansa ja kiittivät Jumalaa, painoin minäkin kohtelisuuksissani pääni heidän kanssaan.
Tuli päivä, jolloin ystäväni Juke tuli kysymään, lähtisinkö hänen kanssaan sellaiseen kristilliseen miesten iltaan One Waylle Tampereelle. No eihän mulla mitään esteitä ollut kun kerran sieltä sai jotain syötävääkin sai ja niin hyppäsin moposkootterin kyytiin ja mentiin. Siellä joku vetäjistä kysyi illan lopuksi, olisiko täällä joku, jonka puolesta voisi rukoilla. Juke katsoi minuun ja ymmärsin, että jaa, joo, ehkä mun puolesta voisi niin tehdä, vaikken uskonut mihinkään. Mutta kyllä jotain siinä rukouksessa tapahtui sisälläni.
Asuimme tyttöystäväni vanhemmilla kun ei ollut omaa kämppää. Kun tulin takaisin kokouksesta, sanoin heti kaikille, että olen tainnut tulla uskoon. Siitä meni pari viikkoa, kun totesin, ettei nää huumeet taida oikein sopia enää uskovalle. Ja siitä sitten pikku hiljaa aineet jäivät pois.
Tulin ensimmäistä kertaa Ylöjärven Helluntaiseurakuntaan ja selvästi koin, että täällä on jotain, joka koskettaa minua. Aineista johtuvat vieroitusoireet helpottivat joka kerta kun siellä kävin. Pikku hiljaa tulin vakuuttuneeksi siitä, että Jumala oli tarttunut elämääni ja tahtoi vapauttaa minut kaikesta entisestä. Niinpä menin kasteelle ja liityin
seurakuntaan, ennen kuin lähdin lusimaan 3 vuoden tuomiotani vankilaan, nyt uskovana miehenä. Kylmäkosken vankilassa sain kertoa miehille muutoksestani ja vankilapastorin kanssa pitää hartaushetkiä. Luin vankilassa Raamattua ja muita hengellisiä kirjoja ja vahvistuin uskossa.
Kun pääsin koevapauteen, tulin tietysti kotiseurakuntaani (panta jalassa) ja tutustuin uuteen seurakuntamme pastoriin Heikkiin. Erään kerran Heikki ehdotti, että alkaisimme kokoontumaan joka viikko säännöllisesti ja näin aloitimme reilu vuosi sitten. Mukana ensimmäisessä kokoontumisessa oli myös Aleksi. Nyt vuoden jälkeen ryhmämme on kasvanut kahdesta noin 15 mieheen. Jumala on hienolla tavalla antanut todellisia ystäviä rinnalleni ja saan kasvaa Jeesuksen tuntemisessa. Aineista olen ollut vapaa uskoon tulosta alkaen, ja tämä on suuri Jumalan ihme. Nyt ystäväpiiri rakentuu seurakunnan miehistä ja tämä yhteys seurakunnan jäsenten kanssa on jotain suuremmoista. Olen saanut käydä lyhyen Raamattukoulujakson Tampereella ja myös solujohtajakoulutuksen. Se, mihin Jumala on viemässä ja valmistamassa on vielä hämärän peitossa, mutta tiedän, että myös minulle on Jumalan suunnitelmat toteutumassa.
Kaiken taustalla on kiittämista sisartani Johannaa, joka on uskollisesti 20 vuotta kantanut minua rukouksin Jumalan eteen. Näihin rukouksiin vastattiin. Tänään saamme yhdessä painaa päämme ja notkistaa polvemme elävän ja voimallisen Jumalan edessä ja kiittää häntä hänen suuresta armosta.
Janne Laakso
