Armo on kristinuskon erikoisvoima

Armo on kristinuskon peruskäsitteitä. Se on sana, joka erottaa kristinuskon maailman kaikista muista uskonnoista. Missään muussa uskonnossa se ei ole peruskäsite.

Ison Raamatun tietosanakirjan mukaan ”Paavali on tehnyt armosta pääkäsitteen. Koko hänen teologiansa on armon teologiaa, oppia Jumalan armosta”. Uuden testamentin monissa kirjeissään Paavali puhuu siitä, miten ihminen pelastuu yksin uskon kautta Jeesukseen Kristukseen. Efesolaisille hän kirjoittaa, että ”armosta te olette pelastettuja uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta…” (Ef. 2:8-9). Pelastus oli Paavalille alusta loppuun asti lahjaa, jonka ihminen pystyi ottamaan vastaan yksin armosta.

Johannes painottaa evankeliumissaan, ettei armoa ja Jeesusta voi koskaan erottaa toisistaan, koska ”laki on annettu Mooseksen kautta, armo ja totuus ovat tulleet Jeesuksen Kristuksen kautta” (Joh. 1:17). Vaikka Jumalan armo vaikutti jo Vanhan testamentin aikana, aivan erityisellä tavalla armo ilmestyi Jeesuksen Kristuksen kautta.

Evankeliumi on ilosanoma Vapahtajasta, joka on sovittanut maailman synnin. Mikäli sanomastamme katoaa ”armonhenki”, katoaa sanomastamme Jumalan voima ja olemme kuin mikä tahansa maailman muista uskonnoista. Siksi Paavali kirjoittaa galatalaisille, että jos pelastuksen voi saada ilman armoa, silloin Kristus on turhaan kuollut (Gal. 2:21).
Luonnostaan ihmisen on helpompi ymmärtää puhetta laista kuin armosta. Siksi kristittyjen on aina varottava ajautumista lakiuskonnoksi, jossa ratkaisevaa on ihmisen tekeminen ja onnistuminen. Ihmisen osuuden ylikorostaminen johtaa ihmiskeskeisyyteen, josta seuraa epäterveitä asioita. Sielunhoitaja David Seamandsin mukaan monet uskovien tunneperäisistä ongelmista johtuvat siitä, ettei ymmärretä, vastaanoteta ja eletä todeksi Jumalan armoa, ja toisaalta siitä, ettei osoiteta armoa ja rakkautta muille ihmisille.

Jumalan armon varassa elettävä elämä johtaa puolestaan Kristus-keskeisyyteen, mikä on voimakkaan, eheyttävän ja tasapainoisen uskonelämän lähtökohta. Siksi Paavali kirjoittaa Tiitukselle, että ”Jumalan armo on näet ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille, ja se kasvattaa meitä hylkäämään jumalattomuuden ja maailmalliset himot ja elämään siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa” (Tiit. 2:11-12).

Jumalan tarkoitus on, että hänen omansa eläisivät ”armon ilmapiirissä”. Kun ymmärrämme ja sisäistämme tämän, alkaa meistä huokumaan tämä sama armon ilmapiiri. Kun yhä useampi seurakunnastamme alkaa elämään todeksi Jumalan armoa, täyttyy seurakuntamme armon ilmapiiristä, jota maailma ei voi milloinkaan onnistuneesti jäljitellä, koska todellinen vapauttava armo on yksin Jeesuksessa Kristuksessa.

Vieritä ylös